Maurelita.com 2.0

Vacances finlandaises / Kotimaan loma

14 juillet 2007

Kaatosateesta piittaamatta – tai oikeammin sen takia – huristimme kaupungille shoppailemaan ja ruokailemaan suosikkipaikkaamme. Kauppahallissa oli ihana vanhanaikainen tunnelma ja pullakaupan myyjä hymyili herttaisesti.

Tuli kotoisa olo ja hyvä mieli.

Malgré la pluie – ou plutôt à cause d’elle – nous sommes allés passer la journée en ville sous le signe de shopping et avons déjeuné dans un de nos restaurants préférés.

Dans le minuscule marché couvert règne toujours une ambiance authentique teintée de charme suranné, et la jolie vendeuse de viennoiseries a posé avec un grand sourire.

C’est ici que je venais avec ma grand-mère dans le temps ; elle avait raison de fuir les supermarchés. Je me sens chez moi.
Nothing to declare ?!

13 juillet 2007

Päästäänköhän näillä passeilla läpi ? Voimassa kyllä vuoteen 2012 asti vähintään…

Lomalla Suomessa piipahtamassa : lento aamulla !

Vous croyez qu’on passera avec ces passeports ? Pourtant ils sont valables au bas mot jusqu’en 2012…

Donc, notre escapade en Finlande commence demain matin !
Money money money alias rikasta mielikuvitusta [un imaginaire riche]

9 juillet 2007

Photos Lausanne & Hamburg, ©Wikipedia

Raha kiinnostaa kaikkia. Siitä kuumimpana todistuksena Blogilistan hiteissä tällä hetkellä on tuliterä miljonäärin tyttären väsäys, joka herättää mielenkiintoa ja tunteita laidasta laitaan. Pikku-parishilton tilittää arkisia ajatuksiaan ja vastoinkäymisiään, viisveisaten kommenttilootassa vilisevistä kyseenalaistuksista – tai päinvastoin ehkä juuri ammentamalla niistä motivaatiota.

Monikin on ihmetellyt onko kyseessä oikeasti perijätär vai mielikuvituksen tuote. Oikeasti tällä ei ole juurikaan väliä – blogistanissa kutkuttavaa onkin se ettei tiedä missä kulkee toden ja tarun raja. Kun tämän on sisäistänyt, voi nauttia seesteisesti ja kimpaantumatta lukuelämyksiä ja niitten kommentointeja, ihmisten käsityksiä ja erilaisten näkökulmien perusteluja, muutaman yliampumisen höystämänä.

Niin kauan kuin naseva kirjoitustyyli puree, lukijoita riittää ja pieni ärsytyskin piristää kummasti. Feikki olisi sinänsä melkein kiinnostavampi, koska se todistaisi kirjoittajan samaistuvan uskottavasti ; kirjailija-ainesta !

Lainakuvat viittaavat joko todelliseen anonyymiteetin haluun tai vaan viitseliäisyyden puutteeseen. Olisi paljon uskottavampaa jos olisi edes jotain pieniä yksityiskohtia ; ei ketään paljasteta moisista. Feikkiin olisi helppoa napata matonkulma sisustusliikkeestä, vaatekaappikuva muotiputiikista, viinilasit ravintolassa… pieniä yksityiskohtia sirotellen saisi helpolla vakuuttavan maailman. Sen puuttuminen puoltaakin melkein homman aitoutta. Mutta todellakin, väliäkö sillä.

Itselleni on myös välillä hyväntahtoisesti heitelty kommentteja lienenkö lainkaan Pariisissa, onko meillä taloa puutarhoineen ja onko kalusteet mahdollisesti vain sisustusliikkeen showroom-kamaa. Tästä mielikuvitukseni lähtikin liikkeelle, ja sieluni silmillä näin jo lanseeraamani kakkosblogin jossain hulppeassa miljöössä. Ehkä juuri törkeän rikkaana perijättärenä ?! =D

Ilkka Remes paljasti jossain haastattelussaan, että osa kirjoissa kuvaamistaan paikoista on oikeasti tuttuja ja osa vain taustatyönä netistä tai muualta tutkittuja. Tunnen hyvin eräässä kirjassa vilahtavan Lausannen, mutten mitenkään pystynyt arvaamaan kumpaan kategoriaan paikan kuvaus kuului. Mikä todistaa kaiken olevan mahdollista. Teininä kirjoitin romssua seikkailevasta mimmistä joka muutti Hampuriin, ja taustatutkimukseni rajoittui Koululaisen Uuden Tietosanakirjan muutamaan kappaleeseen ja kahteen pieneen valokuvaan kaupungista. Ajat ovat muuttuneet…

* * *

L’argent suscite éternellement un vif intérêt auprès des populations les plus diverses – un sujet sûr tant pour la presse écrite que pour les blogs. En preuve, un nouvel arrivant en tête de la liste des blogs finlandais les plus "chauds" dans le ranking officiel de Blogilista : une jeune héritière dévoile son quotidien sous le regard suspicieux de ses co-bloggeurs qui pensent avoir débusqué un imposteur.

La petite parishilton décrit sa vie de fille riche, ses rapports avec l’argent et les amitiés dans l’ombre de sa richesse. Dans les commentaires, pas mal d’ironie et de dérision, on la questionne sur ses motivations pour écrire un blog, on l’encourage à écrire contre vents et marées, on la critique, on la soupçonne, elle récolte de tout – et surtout un max de lecteurs !

Les photos anonymes piquées sur le web peuvent relever d’un réel désir d’anonymat, mais tout aussi bien trahir une fainéantise pour illustrer une fausse histoire – ou encore être un savamment calculé pour plus de crédibilité. Peu importe, le style d’écriture fluide et intelligent est agréable à lire, et les récits restent intéressants. Donc, pourquoi ne pas se laisser aller à un plaisir de surf pur et dur, sans se soucier de l’authenticité des propos. Après tout, n’est-ce pas tout l’intérêt du web en général et des blogs en particulier, de ne pas savoir où va la limite entre l’imaginaire et la réalité.

Suite à quelques posts sur notre maison ou la déco intérieure, n’ai-je pas aussi récolté quelques commentaires bienveillants qui s’interrogeaient si je ne piochais pas tout simplement des photos dans des magazines pour affabuler une histoire de Finlandaise à Paris, alors qu’en réalité j’étais assise devant mon écran au fin fond du Larzac finlandais ? Ceci titilla mon imagination et je me voyais déjà fabriquer un univers fabuleux – pourquoi pas en tant que riche héritière ?! =D

Un écrivain de thrillers très populaire en Finlande, Ilkka Remes dévoila dans une interview que certaines de ses descriptions de villes étaient documentées grâce aux web alors qu’il n’y avait jamais mis les pieds, d’autres étant réellement familiers pour lui. J’eus beau scruter notamment le passage sur Lausanne où j’ai vécu pendant deux ans – impossible de savoir dans quelle catégorie la description appartenait ! Ceci illustre parfaitement les possibilités qu’offre le web pour s’approprier une vie imaginaire tout à fait crédible.

Adolescente, j’avais commencé à écrire un roman où une jeune Finlandaise partait habiter à Hambourg, une ville que je ne connais point et pour seule documentation j’avais un encyclopédie avec une description en quelques phrases et deux photos de la ville. Les temps ont changé…
Sept choses sur moi / Seitsemän (turhaa ?) faktaa minusta

4 juillet 2007

Tassu läiskäisi hyvin kansainvälisen haasteen seitsemän faktan tykitykseen, ja edellisistä outouksista poiketen listaan sekalaista faktaa mutten välttämättä outouksia… vai tahattomia sellaisia ?!

      * * *

1) Jos joku ei vielä tiennyt, olen heikkona kenkiin, salmiakkiin ja ranskalaiseen rokkiin ; täggään myös innolla Last FM -härvilässä suosikkejani. [Medis suosittelee valikoimaani !!!]

2) Pojilla alkoi kesäloma tänään !

3) Lempparijuomani on tällä hetkellä rosé-viini Cabernet d’Anjou ; makeahko aperitiiviviini – kunhan ilmat vain lämpiäisi, kun se juodaan jääkaappikylmänä ja 13°C kaatosateineen ei oikein sovi kuvioihin…

4) Blogini nimi juontaa juurensa sotahuudosta jolla ilmoitettiin ruuan olevan valmista ja sittemmin hurrattiin kaikkea hauskaa. Ks pligaa-etymologia.

5) Levylautasellani pyörii tätä nykyä Superbus, Ultra Orange ja No One Is Innocent. Vive le rock français…

6) Vietämme kesälomamme akselilla Suomi – La Rochelle – Balaruc les Bains – La Rochelle ; mobiilipostauksia luvassa elokuussa.

7) Sain saman haasteen mobiiliblogissani PligaaMobile jonne tipahti englanninkielinen versio kahdeksaan faktaan vox-tutultani AnnaLiisalta, joka asuu jenkeissä – tutustumisen arvoinen blogi.

      * * *

Ja kiertis jatkaa matkaansa seuraaville onnellisille pahaa-aavistamattomille blogittarille seitsemään eri kaupunkiin : Istanbulissa Aino, Luzerinissa Anne, Pariisin liepeillä Töötsi, Haagissa tai oikeastaan melkein Brysselissä Piilomajan emäntä [uusi Piilomaja !], Milano jos kiireiltään kerkiää (!), Lontoossa Mnoo sekä Meksikossa Ulrika.

On me challenge de lister sept choses sur moi – à la différence des curiosités de la dernière fois, pas de critères de bizarrerie ici.

      * * *

1) Si quelqu’un ne le savait pas encore, j’ai un faible pour les chaussures, la réglisse salée finlandaise "salmiakki" et le rock français ; regarder mes favoris dans Last FM qui référence également des perles finlandaises !

2) Les pligatsouilles sont en vacances d’été à partir d’aujourd’hui.

3) En ce moment ma boisson préférée est le Cabernet d’Anjou ; mais il faudrait quelques degrés de plus pour l’apprécier pleinement.

4) Le nom de mon blog vient d’un cri de guerre des garçons ; cf étymologie pligaa.

5) Mes artister préférés du moment : Superbus, Ultra Orange et No One Is Innocent. Long live French rock’n’roll…

6) Nos vacances d’été : Finlande – La Rochelle – Balaruc les Bains – La Rochelle ; reportages blog à venir.

7) J’ai eu ce même mème dans PligaaMobile en anglais de la part d’AnnaLiisa, une Finlandaise aux US qui blogge en anglais !
Curiosités linguistiques / Kielikummajaisia

1 juillet 2007

Ihmettelin usein vieraita kieliä opiskellessani miten kyseisen maan lapset oppivat puhumaan kieltään virheettä ; etenkin ranskan verbien taivutukset askarruttivat minua. Päätteitä on paljon säännöllisissäkin verbeissä : -er, -re, -ir ja siihen päälle vielä epäsäännölliset.

Nyt olen aitiopaikalla havainnoimassa kielen omaksumista omieni kanssa, ja molemmat vielä tuplana, kaksikielisiä kun ollaan olevinamme.

Välillä Jules viisivuotiaan ylemmyydellään korjailee pikkuveljen virheitä, ja hymyilyttää kun samalla poika tykittää itsekin mitä hupaisimpia taivutuksia.

Minulla on dilemma : yleensä kun olemme keskenämme toistan lasten sanomat asiat suomeksi ja vastaan tai kommentoin samaan syssyyn. Mutta en voi olla korjaamatta ranskan virheitä, ja keskustelumme tuppaavat pidentymään kun ensin korjaan ranskaksi, sitten käännän suomeksi ja vastaan suomeksi !

Esimerkiksi äskeinen dialogi, käännös ranskalaisesta osiosta alla :

– Regarde Tom, maman donne de l'eau aux fleurs, sinon elles vont meurer.
– Mourir ; elles vont mourir sinon. On dit elle meurt, ou elle va mourir. Ihan oikein, kukille pitää antaa vettä ettei ne kuole tai kuihdu.

– Katso Tom, äiti kastelee kukkia ettei ne "kuolitu".
– Kuole ; ne kuolevat muuten. Sanotaan että kukka kuolee. [ja sama suomeksi kuten yllä]

Luvassa tuntuu olevan aina vaan paranevia juttuja, kun poikien kieli kehittyy – kielikummajaisetkin kohentuvat !

Alla päivän puuhavinkki, batman-väritystä printattavaksi tai netissä klikkailtavaksi isommille osoitteessa http://www.coloriage.tv/Batman-coloriage.

[Ci-dessus l'astuce du jour http://www.coloriage.tv/Batman-coloriage pour imprimer des coloriages batman etc mais aussi pour coloriages en ligne !]

En apprenant de langues étrangères je m'interrogeais souvent sur la façon dont les enfants du pays en question s'appropriaient la langue ; tout particulièrement les verbes français m'interpellaient par leur terminaisons curieuses en ER, RE, IR – sans parler des irréguliers.

Maintenant j'ai une place de choix pour observer l'apprentissage des nôtres, et par-dessus le marché dans un contexte qui se veut bilingue.

Du haut de ses cinq ans, Jules s'amuse à corriger son petit frère de temps en temps mais en cultivant dans la foulée des erreurs comiques lui-même.

Je suis donc confrontée à un dilemme : en temps normal quand nous nous retrouvons entre Finlandais et que les enfants me parlent (en français, hélas) je répète qu'ils viennent de dire en finnois puis ensuite seulement réponds ou comment à mon tour. Mais je ne peux pas laisser passer les fautes de français, qui ajoute une troisième étape à mon intervention : correction du français, traduction des propos en finnois puis ma réponse !

Exemple tout frais de cet après-midi, avec la traduction en français du finnois :

– Regarde Tom, maman donne de l'eau aux fleurs, sinon elles vont meurer.
– Mourir ; elles vont mourir sinon. On dit elle meurt, ou elle va mourir. Ihan oikein, kukille pitää antaa vettä ettei ne kuole tai kuihdu.

… Exactement ; on doit donner de l'eau aux fleurs pour qu'elles ne meurent pas.
Adam & The Ants @ rue des Pligaa, Paris

30 juin 2007

Olin vannoutunut Adam and the Ants -fani pienenä, ja haaveilin kuuluvani uusromanttiseen liikkeeseen ; kaveripiirini olisi pukeutunut kuten Visage, Spandau Ballet tai Japan. Sen sijaan minulla on tänä vuonna ennätysmääräinen muurahaisvierailijoita talossani.

En halunnut muurahaismyrkkyä keittiön työpöydälleni enkä muutenkaan olohuoneeseen, joten googlasin löytääkseni vaihtoehtoisia keinoja pulmaani. Basilika, hieno ruokasuola ja sitruunamehu on kokeiltu – yhtä tyhjän kanssa.

Lakaisemme siis lattioita ahkerasti ja pyyhimme kaikki sokeriset jutut pois ennätysajassa. Yhteiselomme päättyy toivottavasti vielä joskus, mutta toistaiseksi siedämme toisiamme suht hyvin.

Tunnustan että tämä postaus oli jemmassa jo toukokuulta, mutta Edithin pojille lahjoittama liiankin uskottavan näköinen valemuurahainen antoi kipinän viimeistellä postaus – ja kuvittaa se !

Quand j’étais petite, Adam and the Ants était un de mes groupes préférés et je rêvais d’une bande de copains new romantics… Au lieu de cela, aujourd’hui j’ai une bande de fourmis qui visitent ma maison malgré les tentatives méthode douce : souhaitant éviter les produits chimiques, j’ai déjà testé les feuilles de basilic, le sel fin et le jus de citron – sans succès notoire.

Donc nous cohabitons, entre les coups de balai et éponge fréquents on se dit que cela ne va pas durer. Or, ce billet date du mois de mai. Je ne le destinais pas à une publication après réflexion, mais Edith ayant offert une fourmi plus vraie que nature aux garçons cet après-midi, la tentation d’illustrer ce post était plus forte que moi…
Perjantaipöljöilyä

29 juin 2007

1. OIKEA NIMESI:
Maurelita Pligaa

Aivotoiminta on viikon konttorikiireitten jäljiltä sen verran telakalla, että vain joku aivan lällärijuttu sopi neuronilleni. Hyvältä kaverilta kotimaasta tipahti tämä kuin tilattuna. Sallin itselleni pari pientä hienosäätöä, jos joku tuttu ihmettelee jotain kohtaa mais chut…

2. GANGSTA NIMESI: (ekat 3 kirjainta etunimestä plus izzle.)
Mauizzle

3. ETSIVÄNIMESI: (lempiväri ja lempieläin)
Oranssi Kirahvi

4. SAIPPUAOOPPERANIMESI: (toinen nimesi ja tämän hetkinen sijaintipaikka)
Johanna de la Chaise (tuoli)

5. STAR WARS NIMESI: (ekat 3 kirjainta sukunimestä, ekat 2 kirjainta etunimestä, ekat 3 kirjainta äidin tyttönimestä)
Maupisch

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi,lempijuomasi)
Khaki Fizz

7. INTIAANINIMESI: (kolmas lempiväri ja lemmikkisi nimi)
Ruskea Kenkä
Devoirs assistés / Avustettuja läksyjä ?

23 juin 2007

Pitääkö vanhempien auttaa lapsiaan läksyjen kanssa ?

Tuttavani manasi eräänä päivänä ettei mitenkään ehdi auttaa molempia lapsiaan läksyjen kanssa joka ilta. Tästä tuleekin sopivasti jatkoa kulttuurikummajaisten toivelistaan, sarjassamme Suomen ja Ranskan koululaitosten erojen ihmettelyä.

Ranskassa on hyvin yleistä että vanhemmat auttavat ja kuulustelevat tai vähintään tarkistavat jälkikasvunsa kotitehtävät. Jo heti tänne muutettuani tämä epäkohta herätti huomioni, ja purnasin sen olevat vain sivuoire maan koulusysteemin epäonnistumisesta. Nuoren opiskelijan itsevarmuudella vaahtosin ettei moista ikinä tapahdu Suomessa. Vai tapahtuuko ? Ei minulle ainakaan kun olin pieni, mutta olinko sittenkin poikkeustapaus, ovatko ajat ja tavat muuttuneet ?

Hoidin itse läksyni ekaluokalta lähtien eikä kukaan pistänyt nenäänsä niihin – enkä olisi halunnutkaan sitä. Jos jäi tekemättä tai nolosti unohdin, hyvän oppilaan maine pakotti sepittämään tekosyitä (ks 3. lk koulumuisteloista) ja se siitä. En tarvinnut apua eikä tullut mieleenkään kysyä mitään.

Aika jyrkästi ajattelin ennen, että jos oppilas ei selviä läksyistään, opettaja on tehnyt työnsä huonosti, ei ole osannut selittää, tehtävä on liian vaikea suoritetun oppimäärän suhteen tai muuten vain kehno juttu.

Mutta täkäläiseen systeemiin pikkuhiljaa tutustuessani itsestäänselvyydet karisevat ja jäljelle jää vain kysymyksiä. Jo 7-8 -vuotiaat saavat hurjia läksyjä joista selviytyäkseen on turvauduttava vanhempiin. Kotitehtävien vaikeutuessa lasten edistyessä koulusysteemissä, varakkaammat maksavat yksityistunteja pönkittämään koulun opetusta, tukiopetus kun on tuikituntematon käsite täällä.

Miten on Suomessa ; auttavatko vanhemmat lapsiaan jatkuvasti ? Miten pitäisi olla ? Mitä muissa maissa ? Olisi kiinnostavaa tietää !

Une amie maudissait l’autre jour le système scolaire et le fait qu’elle n’ait pas le temps d’aider ses deux enfants avec leurs devoirs tous les soirs. Voilà qui me fournit un excellent sujet pour les bizarreries culturelles souhaitées dans le sondage, dans notre série l’éducation nationale finlandaise vs française.

En France il me semble qu’il est très fréquent que les parents s’en mêlent des devoirs de leurs petits, en les aidant et questionnant ou du moins en vérifiant que c’est fait. Ceci m’interpella dès mon arrivée en France, et j’interprétais ça en tant que signe de la faillite du système scolaire local. (Arrogance d’une jeune étudiante fière de son propre pays ?!) J’affirmais que jamais ça ne se verrait en Finlande… mais m’étais-je trompée ? Etais-je un cas à part, ou les temps ont-ils changé ?

(EDIT : D’après les commentaires de mes compatriotes, j’étais un cas isolé et la majorité se faisait interroger, surtout avant les interrogations…)

Je mettais un point d’honneur à me débrouiller seule et ne voulais pas qu’on mette le nez dans mes affaires. Des fois je devais m’en sortir par des pirouettes peu recommandables, mais bon, je m’en sortais plutôt très bien !

J’avais tendance à penser que si un enfant n’arrivait pas à faire ses devoirs, c’était de la faute de l’enseignant – un sujet mal expliqué, pas adapté au niveau de la classe ou une erreur de jugement tout court.

Mais en voyant les amis autour de nous face à ce dilemme, les certitudes s’effritent et cèdent la place à une multitude de questions. En primaire, une quantité effrayante de devoirs (qui seraient pourtant interdits au CP par un circulaire, d’après les commentaires en finnois ?!) où l’intervention des parents est quasi-indispensable.

Puis au fil des classes, le recours – pour ceux qui le peuvent – aux cours privés pour assurer le succès scolaire de la descendance. En Finlande, il existe un concept "cours de soutien" gratuit et libre, à disposition de tout le monde et garantissant donc une éducation égale pour tous.

Je lançais donc un appel aux témoignages, un petit sondage pour savoir si l’opinion générale parmi mes lecteurs était plutôt favorable à l’aide parentale ou farouchement opposée. Alors, quid des lecteurs français, en France ou ailleurs ?!
Liberté égalité fiscalité / Verokarhun tasapainoilua

21 juin 2007

Aplodeeraan tuoreimman Elle-lehden pääkirjoitusta, jossa Michèle Fitoussi lobbaa Saksasta juurensa juontava tasa-arvoa puoltavaa verouudistusta. Minulle tuikituntematon taloustieteilijä Antje Hermenau kerää pinnat ehdottamalla naisten tuloveron alentamista ja vastaavasti miesten osuuden pientä korotusta. Koska sukupuolten väliset palkkaerot pysyvät kaikista vippaskonsteista huolimatta 20 % tuntumissa, ehkä tämä onnistuisi ?!

Maalaisjärjen sanelemaa utopiaa ? Olisikohan uunituoreella hallituksellamme rahkeita ajaa läpi moinen mullistus ? Edes muutaman vuoden koeajalla se olisi hieno edistysaskel !

Ehkä Tassu, Kotona maailmalla tai Mau osaisivat sanoa mitä tästä ajatellaan paikan päällä ?

Vite, je signe par où ? Missä voin allekirjoittaa vetoomuksen ?!

La suggestion de Michèle Fitoussi dans l’édito du dernier Elle éveilla ma curiosité et imposa une rapide enquête sur le sujet.

Cette reforme fiscale pour diminuer les écarts de rémunération homme-femme proposée par l’économiste allemande Antje Hermenau (illustre inconnue pour moi) consiste à baisser légèrement l’impôt sur revenu des femmes pour compenser l’écart de salaires avec les hommes, ce dernier pouvant aller de 10 à 20 % voire 30 % en Allemagne !

L’idée innovante – on a envie de dire révolutionnaire – est aussitôt rejetée par le Figaro mais qui ne tente rien n’a rien. A défaut d’une solution qui marche, pourquoi pas.

Qu’en pensez-vous ? D’autres idées lumineuses ?! Je signe la pétition où ?!!!
Balade à bicloune dans Paris / Fillarointia Pariisissa

17 juin 2007

Eilinen pyöräilyretkemme Pariisissa vahvisti edellisen vali-vali -postauksen epäilykseni : olemme todistetusti maanvaiva liikenteessä, etenkin julkisen liikenteen silmissä. Me hiki hatussa planeettaa polkemalla pelastavat toopet saimme satikutia bussikuskilta suuressa kehätielle johtavassa risteyksessä. Emme halunneet kääntyä kehätielle (et quoi encore ?!), mutta yhteinen bussi- ja pyöräilykaista näytti kuuluvan yksinoikeudella bussille joka huristi ohitsemme OIKEALTA, raivokkaasti tööttäillen…

Don Maurelito kiivastui henkikultamme vaarantamasta tempauksesta sen verran, että heti seuraavissa valoissa huristimme bussista ohi (sieltä sateli ärräpäitä ja puitiin nyrkkiä) ja pligaa-jengin pomo nautti täysin siemauksin polkiessaan kiireettömästi keskellä yksikaistaista ja yksisuuntaista katua, jumittaen bussin meidän vauhtiimme. Minä lainkuuliainen mammari (EDIT = jänishousu) ajoin hieman sivumpana melko huolestuneena, muttei linjuri onneksi uskaltanut yrittää ohi.

Huokasin helpottuneena kun reittimme erosivat, ja mies riemuitsi että saatiinpa näytettyä kenelle tie kuuluu. Yhteiset bussi- ja fillarikaistat ovat mielestäni aina olleet huono idea, ja seuraava pahaa-aavistamaton pyöräilijä joka osuu kaunaisen kuskin eteen saa varmaankin tuta sen turvaviiriinsä asti… *pahoitteluni asiasta ! *

Muuten retki sujui hienosti, ja ikuistin hulppean metron sisäänkäynnin jättihelmineen Le Louvren nurkilla ; lisää mobiili-blogissani.

* * *

Notre balade d’hier à Paris confirma mes soupçons sur l’impossibilité d’une cohabitation bus-vélos sur les mêmes voies. Décidemment, on a beau pédaler comme des doux-dingues pour sauver la planète, les gros bus qui polluent n’ont aucune estime pour nous ; pire encore !

A une porte de Paris – endroit que j’appréhende même en voiture – nous ne voulions pas prendre le périph’ pour des raisons fort compréhensibles, mais le bus derrière nous désapprouva celà et nous doubla PAR LA DROITE sur notre voie qui allait tout droit, en klaxonnant furieusement.

Don Maurelito s’emporta du fait que l’on puisse mettre en danger sa tribu de telle manière, et dès le prochain feu nous profitâmes des bouchons pour doubler le bus d’où se déversaient des paroles peu poétiques par la fenêtre ouverte, à notre vue.

A part cette guerre des nerfs sur le chemin de retour, la balade fut sympa et j’ai pu immortaliser une bouche du métro splendide à côté du Louvre ; lire plus sur mon mo-blog.