Ranskan tv-kanava M6 näytti eilen
Zone Interdite (suomeksi "kielletty alue") -ohjelmassaan dokumentin koululaitoksesta, ja yksi aiheista oli Suomen koululaitos jota mainostettiin maailman parhaana. (EDIT : dokkarissa
Helsingin Ranskalais-suomalainen koulu sekä
SYK).
Suomen koululaitoksen erinomaisuudesta on vouhkattu jo monta vuotta PISA-tulosten ansiosta, ja olen kuullut että sikäläiset opinahjot ovat saaneet tiedosteluja ja vierailupyyntöjä kyllästymiseen asti. Olen hurjan ylpeä saamastamme maineesta ; vaikka oma kokemukseni on viime vuosisadalta (!) ja koululaitos kehittynyt paljonkin siitä, se oli jo silloin mielestäni varsin kannustava.
Ihmettelin kuitenkin tutun ulkosuomalaisen kanssa eikö lukiossa nykyään muka ole lainkaan läksyjä ? (EDIT : kommentoijat korjasivat että läksyjä todella on väitteestä huolimatta, mutta ehtivätkö haastatellut tekemään ne jo tunneilla ?). Koulupäivät sekä vuotuinen tuntimäärä ovat huomattavasti kevyemmät kotimaassa, mutta tuntuu etten ole juuri enää kärryillä uusista opiskelumetodeista. Ohjelmaan ja muihinkin lähteisiin perustuen onnistuneen koululaitoksen saloihin kuuluisivat mm seuraavat :
- Ymmärtäminen oppimista tärkeämpää
- Itseluottamuksen pönkittäminen ; virheet eivät ole vakavia
- Numeroarvosteluilla osoitetaan mitä oppilas on oppinut ; ei hänen virheitään
- Ketään ei pakoteta vaan ohjataan
- Opettajia kunnioitetaan ja rehtoreilla on enemmän päätösvaltaa kuin Ranskassa
Taannoin ranskalaisen Elle-lehden artikkeli sai kirpeitä kommentteja suomalaisilta opettajilta, sekä koulujen valinnassa että yleisvaikutelmien suhteen. Esitellään tietenkin edustuskelpoisimpia kouluja, eivät oppilaat riehu käytävillä kun on ulkomaalaisia toimittajia talo täynnä – mikä on aivan normaalia vieraskoreutta ! Olen silti vakuuttunut että suomalainen malli toimii, ja joku kuvailikin sitä yksinkertaisesti ranskalaisen koulumallin täydeksi vastakohdaksi.
Ranskan koululaitosta jarruttaa mielestäni vanhan kulttuurivaltion paineet : liian kunnianhimoiset oppisuunnitelmat pakottavat päätähuimaavaan oppimistahtiin, perustiedot ja taidot kuten lukeminen ja kirjoittaminen jäävät kiireessä jalkoihin. Koulupäivät ovat liian pitkiä, vuosittainen tuntimäärä hurja mutta näitä ei kukaan ole korjaamassa. Päinvastoin, äänestäjät eivät katso suopeasti koulupäivien lyhenemistä koska heille alakoulu ajaa myös päivähoitopaikan virkaa.
Tahtoisin kovasti vaikuttaa ja osallistua paikallisen systeemin parantamiseen, ja menin loppuvuodesta kunnan lanseeraamaan "comité pour une école de réussite" (komitea menestyksekkään koulun puolesta). Kuunneltuani tunnin ammattiyhdistysten propagandaa saamatta suunvuoroa, proppuni paloivat ja lähdin pois myrtynein mielin. Eivät antaneet puheenvuoroa "maallikoille" kun koulun johtajilla (kaikki ammattiyhdistyksissä) oli paljon "tärkeää asiaa". Käytännössä koko kokous oli opetusministerin parjausta, suunnittelua seuraavia lakkoja varten ja miten parhaiten olla toteuttamatta uusia direktiivejä. Poliittiset erimielisyydet kuuluvat mielestäni muualle kuin kunnallistason koulukokoukseen : tärkeintä olisi saada paras mahdollinen irti nykyisistä resursseista. Lupaavaa.
* * *
L'émission La Zone Interdite (M6) hier soir s'interrogeait sur ce qui pourrait changer à l'école, avec un documentaire sur l'école finlandaise, citée partout comme l'exemple parfait depuis les fameux résultats PISA. (EDIT : les exemples du documentaire étaient des écoles atypique, dont le Lycée franco-finlandais d'Helsinki et une école privée gratuite de renom, également à Helsinki).
Fière d'avoir suivi ma scolarité en Finlande, je dois avouer que déjà avant sa refonte dans les années 90 je trouvais le système éducatif de chez moi fort encourageant et motivant. Voici ce qu'on peut retenir parmi les secrets de la réussite à la finlandaise :
- Comprendre est plus important qu'apprendre
- L'estime de soi ; il n'est pas grave de faire des fautes !
- Les notes sont pour évaluer ce que l'élève a appris ; pas ce qu'il a raté
- On ne force personne, on guide tout le monde
- Les enseignants sont respectés et leur travail reconnu
- Les proviseurs ont une autonomie plus importante ; la commune est l'employeur et non le ministère
Outre tout cela, les enfants n'ont pas de devoirs, d'après le documentaire même pas au lycée – à confirmer ?! Les journées sont bien plus courtes, le nombre d'heures annuel significativement inférieur et on consolide les bases avec soin, en ne laissant personne de côté.
La France souffre du poids d'une puissance culturelle avec son programme scolaire bien trop ambitieux. A force de tout vouloir faire, le rythme est effréné et la quantité de choses prime au détriment de la qualité. Quelle urgence de vouloir apprendre l'écriture en scripte en moyenne section ? Pourquoi diable vouloir apprendre à lire et à écrire aux enfants de 6 ans en moins de six mois ? Certes la méthode semi-globale semble fort efficace, mais à quel prix : menaces de mauvaises notes hebdomadaires, devoirs en nombre après une journée déjà bien longue, obligation de résultat et stress continu… De surcroît, à force d'aller vite, aucun suivi de la manière dont l'enfant forme les lettres ; aux parents d'inculquer les règles élémentaires de commencer les lettres par le haut et de bien les former.
J'aimerais énormément contribuer à l'amélioration du système français, mais comment ? Ayant déjà participé à un groupe de travail au niveau de la ville qui s'avéra le terrain de jeu privilégié des syndicaliste sans même donner la parole aux "civils", j'avais quitté la salle furieuse d'avoir perdu mon temps à écouter le débat sur comment résister aux reformes du ministre, pour obtenir le soutien du maire pour refuser le service minimum d'accueil, et pour organiser une prochaine grève. La politisation prenait le dessus sur la vraie réflexion, et aucune parole ne fut prononcée pour concrètement améliorer le quotidien de nos enfants dans la configuration actuelle. Un débat à l'image du système éducatif du pays ! Argh.
Maurelita.com 2.0 