Suomalaisen naisverkoston Pariisini.com järjestämä monikulttuurisen kasvatuksen seminaari käsitteli monikielisyyden haasteita viime viikon perjantaina Suomi-Instituutissa. Lähes täysi katsomo todisti aiheen kiinnostavan paikallisia suomalaisia kovasti.
Aivotutkija Pia Ory avasi seminaarin kertomalla kaksikielisten pikkulasten tutkimuksesta ; heräsi kysymys kuinka kaksikielisyys määritellään, onko täydellistä kaksikielisyyttä olemassakaan ja kuinka kaksikielisyys ei ole pysyvää vaan kehittyy jatkuvasti ihmisen elämäntilanteitten ja olosuhteitten myötä.
Vauvoilla on jo syntyessään valmiudet kielelliseen kehitykseen, ja jo raskauden aikana ympäristön ja etenkin äidin kielen vivahteet ja äänteet tulevat tutuiksi. Vauvat "näkevät" kielen n 8kk asti ; he pystyvät lukemaan aikuisten ilmeistä mitä kieltä käytetään ja huomaavat puhujan kasvoista kun kieli vaihtuu. Kaksikielisillä lapsilla on havaittu valmiuden säilyvän pidempään, ja he ovat vastaanottavaisempia muutoksille ja sopetumiskykyisempiä kuin samanikäiset yksikieliset.
Kaksikielisyyden todettiin edistävän luovuutta ja joustavuutta ; metalingvististen toimintojen tietoisuus ja sääntöjen nopeampi oppiminen olivat myös positiivisia puolia.
Interaktiivisuus on avainasemassa kielen oppimisessa ; ei riitä että lapsi esim vain katselee televisiota ja kuulee kieltä, vaan vuorovaikutus edesauttaa paljon oppimisprosessissa. Päivittäinen kosketus kieleen ja tilanteet joissa on vain yksi kieli, kuten kielikylvyt ovat erittäin tärkeitä. Ja kannattaa muistaa että lapsi ei opi kieltä vain oppiakseen kieltä ; tarve ja motivaatio ovat välttämättömiä.
Kaksikielisyys ei vaikuta kielellisyyshäiriöihin, päinvastoin – vaikka puheterapeutit eivät aina sitä tiedostakaan. Kiellinen kehitys ei hidastu useamman kielen myötä, ja vaikka sanavarasto voi aluksi olla suppeampi, kun verrataan molempien kielten sanastoa se on usein vähintäänkin yhtä laaja kuin yksikielisillä. Sanasto voi olla erilainen eri kielillä ; esim isän kanssa voidaan puhua (esim ranskaksi) urheilusta, autoista tai teknisistä jutuista, kun taas äidin kanssa (suomenkielinen) sanavarasto suuntautuu toisenlaisille urille.
Lapset eivät kuitenkaan opi kieliä niin helposti ja yksinkertaisesti kuin luullaan, vaan tarvitsevat myös aikaa kielen sisäistämiseen ja omaksumiseen. Vapaus valita millä kielellä puhuu on tärkeää lapselle, eikä aikuisen tulisi syyllistää lasta vaikka tämä ei puhuisikaan toivottua kieltä.
Pariisin Suomi-koulun puheenjohtaja Päivi Kauppila jatkoi kertomalla sekä suomikoululaisten että omien lastensa kielellisestä kehityksestä. Suomi-koulut toimivat maailmalla kotona opitun suomenkielen ja -kulttuurin oppimisen tukena. Kieli opitaan parhaiten kodeissa kieltä systemaattisesti käyttäen yhdessä elämällä, olemalla ja tekemällä. Lapsen suomenkielisen vanhemman vastuulla on tarjota lapselle suomenkieltä, jotta lapsi pystyy aikanaan tekemään valintoja esim. mikä hänen äidinkielensä on ja minkä kielen hän kokee omimmaksi. Äidinkieli tai -kielet ovat ihmisen identiteetin perusta, ja koulu-, työ- tai muun yhteydenpidonkielen ei pidä antaa ottaa äidinkielen paikkaa ihmisen sydämessä edes kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden nimessä, jollei ihminen nimenomaan koe em. kieltä omaksi kielekseen eli äidinkielekseen.
Steinerkoulun opettaja Ulla Ådahl-Sundgren puolestaan jakoi lapsen kehityksen 7-vuotisiin kausiin, joissa "hyvä", "tosi" ja "avoin" maailma seuraavat toisiaan. Koskaan ei korosteta tarpeeksi kuinka tunnepohjaista lapsen motivaatio on, ja ettei ilman halua oppia voi pakottaa ketään oppimaan.
Harri Sillanpää ja Mika Tanner kertoivat monikulttuuristen perheittensä kokemuksista sekä kasvattajan että lapsen näkökulmasta ; kuinka jokaisen muuton seurauksena oli rakennettava oma verkosto uudelleen ja uudelleen alusta, haittaamatta sen kummemmin lapsen kehitystä, ja kuinka tasapainoista ja rikasta monikielinen kulttuuri voi parhaimmillaan olla.
Puhujien osiota seuranneessa avoimessa keskustelussa alleviivattiin miten kieli, äidinkieli ja kaksikielisyys ovat erittäin henkilökohtaisia asioita, ja monikielisyyden syyksi laitetaan vieläkin aivan liian usein asioita jotka siihen eivät kuulu. Valitettavasti kaksikielisyyttä ei tueta eikä pidetä luonnollisena asiana, ja on myös havaittavissa psykologisen tiedon väärinkäyttöä ja väärien ajatusten levittämistä.
Oli rakentavaa kuulla yleisön kokemuksia, miten varhaisen ja myöhäisen kaksikielisyyden 3v-rajapyykki ei rajoita oppimista vaan että 10-vuotiaana ja myöhemminkin Ranskaan muuttaneet pystyvät täysin omaksumaan kielen toisena äidinkielenään. Kuultiin myös miten sinnikkäästi vähemmistökielen puhuja saa joskus pitää puoliaan opettajakuntaa ja koulupsykologeja vastaan, ja ylipäätään kokemuksia lasten ja aikuisten monikielisyyden kompastuskivistä ja rikkaasta arjesta.
Itse vertasin kielikorvaa sävelkorvaan ; vieraan korostuksen säilyminen on täysin yksilökohtaista eikä riipu maassa vietettyjen vuosien lukumäärästä tai muistakaan ulkoisista tekijöistä. Monet haluavatkin säilyttää pienen korostuksen ja sen tuoman särmin.
Nykyään on myös havaittavissa maahanmuuttajien keskuudessa uusien teknologioitten vaikutus ; pysyttäydytään tiiviisti omassa kulttuurissa, eikä tarve integroitua uuden maan kulttuuriin ja kieliympäristöön ole välttämättä enää niin palava kuin aiemmin – oma maailma on saatavilla helposti netin ansiosta. Skype, messenger, nettitelkat ja sosiaalinen media ovat etenkin lyhyempiaikaisen oleskelun ansoja ; paikallinen kulttuuri ohitetaan ylläpitämällä yhteyksiä omaan kielialueeseen.
Yhteenvetona kaikki olivat ehdottomasti sitä mieltä, että monikielisyys avartaa maailmankatsomusta ja on kannustettava ja tuettava eri kielten ja kulttuurien tasapainoista omaksumista.
Useamman kielen hallitseminen antaa valmiudet luovempaan ajatteluun ja helpottavat sopeutumista uusiin tilant
eisiin ; tieteellisesti ja kokemusperäisesti tämä on jo todistettu meidänkin keskuudessamme ja oli upeaa osallistua seminaariin jossa asiaa käsiteltiin asiantuntijoiden opastuksella.
Lämpimät kiitokset Pariisini.com -tiimille ja kaikille puhujille panoksestanne, ja erityisesti Pia Orylle ja Päivi Kauppilalle avusta tämän blogipostauksen muokkaamisessa ; toivottavasti keskustelu jatkuu kommenttilaatikossa !
Ohessa linkkejä ja lukuvinkkejä täydentämään seminaarin antia :
Suomikoulut.fi : Näin vaalit kielitaitoa ja Yksi kieli, monta kieltä – asiantuntija-artikkeleita
Solki (Jyväskylän yliopiston soveltavan kielentutkimuksen keskus) : Määritelmä kaksikielisyyteen kasvamisesta
Kotiperuskoulu : ulkomailla asuvien suomalaislasten ja -nuorten oma koulu
Francois Grosjean : Bilingual – Life and Reality
Satunetti – paikka jossa lapset ja lapsenmieliset voivat kuunnella satuja
Ekapeli – oppimispeli, joka harjoittaa lukutaidon perusteita
* * *
Le réseau de Finlandaises à Paris Pariisini.com a organisé un séminaire sur le thème du multilinguisme et de l'éducation multiculturelle vendredi dernier à l'Institut Finlandais de Paris. Une salle comble témoignait de l'intérêt que portait la communauté finlandaise au sujet, et je tente ci-après de résumer les points les plus intéressants de l'événement.
Chercheur à l'université de Paris Descartes, Pia Ory a ouvert le séminaire avec une introduction au concept de bilinguisme, sa définition et son évolution constante au fil de l'eau, selon la situation de chacun. En effet, il ne s'agit pas d'un état permanent mais le bilinguisme se développe et même la langue maternelle se doit d'être pratiquée pour conserver son statut privilégié.
Il est scientifiquement prouvé que les bébés bilingues sont plus réceptifs aux nouvelles situations et s'adaptent plus facilement aux changements divers. Une souplesse intellectuelle et une façon de penser plus créative comptent également parmi les points positifs du bilinguisme.
Une certaine interactivité est toutefois nécessaire pour développer le langage ; il ne suffit pas de regarder la télé mais il faut un contact quotidien et humain, voire des situations où une seule langue est présente (dans ce cas précis, la langue minoritaire, c-à-d le finnois) pour permettre un apprentissage réussi. Il faut garder à l'esprit qu'un enfant n'apprend pas une langue pour apprendre une langue ; il lui faut une motivation et un besoin concret pour justifier l'effort.
Contrairement à ce que peuvent avancer certains, le bilinguisme ne contribue pas aux troubles du langage (dyslexie), bien au contraire. Le vocabulaire d'un bébé bilingue peut être plus restreint au début, mais si l'on additionne les deux vocabulaires leur somme est souvent au moins aussi élevée que celui d'un enfant monolingue. Il se peut toutefois que les mots connus ne soient pas les mêmes dans les deux langues, comme peut l'illustrer l'exemple ci-contre où le papa (en français) et la maman (en finnois) n'utilisent pas les mêmes mots mais complètent un tronc commun.
Les enfants n'apprennent pas aussi facilement et simplement qu'on a tendance à l'imaginer ; ils ont également besoin de temps pour assimiler et pour adopter une langue. La liberté de choisir la langue dans laquelle l'enfant s'exprime est importante ; l'adulte ne doit en aucun cas faire culpabiliser l'enfant pour le choix de la langue choisie – même si ce n'est pas celle espérée.
La directrice de l'Ecole Finlandaise de Paris Päivi Kauppila s'est ensuite exprimée sur l'apprentissage des enfants franco-finlandais mais aussi des trois siens. Les Ecoles finlandaises fonctionnant dans le monde entier ont pour vocation de soutenir la langue finnoise acquise à la maison et pour consolider la culture finlandaise. Il est primordial que le parent finlandais soit dédié à la cause et parle au quotidien et autant que possible le finnois à l'enfant. La langue maternelle est une des pierres fondatrices de l'identité, et il ne faut pas qu'au nom de la globalisation le finnois soit relégué au second plan. La langue maternelle doit garder son statut de langue du coeur, avec tout son côté affectif.
Dans l'intervention d'Ulla Ådahl-Sundgren, professeur d'école Steiner en Finlande, l'évolution de l'enfant était divisée en trois étapes de sept ans : les univers "du bien", "du vrai" et "de l'ouverture" se succédaient, en décrivant les phases auxquelles sont confrontées les enfants. Les enfants apprennent toujours avec une motivation basée sur les sentiments, et il est important de se souvenir que sans motivation un enfant ne pourra jamais être forcé à apprendre quoi que ce soit.
Harri Sillanpää et Mika Tanner ont ensuite partagé leur expérience d'éducation multiculturelle tant du point de vue de parent que d'enfant ; comment il fallait à chaque déménagement construire son réseau à partir de zéro, sans pour autant que cela pose de problèmes particuliers aux enfants. De tout cela ressortait un sentiment d'avoir gagné un équilibre linguistique et une richesse multiculturelle appréciable.
Après les intervenants du panel, une discussion avec des témoignages du public permit d'établir que la langue maternelle et l'équilibre fragile entre plusieurs cultures sont souvent des questions très personnelles, et qu'il peut arriver que le multilinguisme soit accusé de divers maux parfaitement incohérents. Malheureusement le bilinguisme n'est pas soutenu et rarement reconnu comme un état naturel de choses. Il arrive même que les professionnels insistent pour que les parents arrêtent de parler leur langue à l'enfant afin de permettre une soit disant meilleure intégration dans la société – à tort.
Il fut établi qu'il est possible d'apprendre le français parfaitement en tant que deuxième langue maternelle même à l'âge de dix ans voire plus tard, et que les parents continuent à défendre leur droit de parler leur langue maternelle, leur langue de coeur à leurs enfants – parfois contre l'avis des enseignants – et en général des expériences face à une langue majoritaire envahissante et omniprésente. Moi-même je comparais l'oreille linguistique à l'oreille musicale ; l'accent ne dépend pas du nombre d'années passées dans un pays mais plutôt de la capacité d'un individu d'assimiler des sonorités et des idiomes étrangers. Certains revendiquent même de vouloir garder leur accent, avec sa petite touche d'originalité.
Les nouvelles technologies impactent également l'intégration des immigrés ; le besoin de s'adapter au pays d'accueil se fait moins ressentir quand il est possible de garder le contact au quotidien avec sa propre culture. Surtout pour les séjours de courte durée, la tentation est grande de ne pas s'investir dans un apprentissage de langue fastidieux mais de s'évader dans le monde virtuel et de rester en contact avec son monde via Skype, messenger, les télés en ligne et les réseaux sociaux.
En conclusion, tout le monde s'accordait pour dire que le multilinguisme est un cadeau merveilleux dont il serait dommage de se priver, et qu'il faut par tous les moyens le soutenir afin d'obtenir ce savant mélange qui donne tant de richesse à une existence multiculturelle.
Un grand merci au réseau Pariisini.com pour l'organisation de ce sé
minaire, aux spécialistes pour avoir partagé leur savoir et tout particulièrement à mes amies Pia et Päivi d'avoir aidé à structurer ce bref compte-rendu – en espérant que les échanges se poursuivront dans les commentaires de ce blog !
Maurelita.com 2.0 