J'ai un article de presse dans un journal finlandais – à nouveau *
Olimme (taas) Etelä-Suomen Sanomissa !
Dans la série d'articles "Nos femmes dans le monde", le quotidien du sud de la Finlande ESS m'a proposé d'écrire un article sur la vie quotidienne et familiale dans un métropole européen, et en voici l'essentiel librement adapté en français :
"Une famille s'aventure en sidecar
Bien qu'ayant vécu à Paris plus de la moitié de ma vie, je suis fière d'être Finlandaise et je mets en avant cette particularité. (Cela permet de sortir du lot et les gens se souviennent de moi plus facilement !)
Notre langue à la maison est français mais je parle finnois aux enfants, et ils fréquentent l'Ecole finlandaise de Paris le mercredi après-midi. Une équipe d'enseignants motivés et de volontaires enthousiastes permettent un bref bain linguistique hebdomadaire – ce qui est précieux pour renforcer la langue minoritaire pour des enfants bilingues qui vivent dans un environnement francophone.
En professionnelle de gestion de la connaissance je travaille en français et en anglais, et en marge de mes fonctions de m'occupe également du réseau social interne (Jive) de l'entreprise : une aubaine avec près de 200 000 collaborateurs dans le monde comme contacts potentiels !
Dans une seconde vie, je suis bloggeuse depuis presque dix ans en finnois et français et également webmaster bénévole de l'Ecole finlandaise de Paris…"
Je parle de la longueur des journées de travail à Paris, tant pour les cadres que pour les écoliers, et de la vie parisienne avec les transports mais aussi les vélos. L'article se termine hélas sur une note négative sur la pollution de l'air, alors que j'avais conclu dans le texte original – dans son intégralité ci-dessous pour les amateurs de finnois – que Paris restait la ville lumière de mes rêves et qu'il était malgré tout agréable d'y vivre, surtout dans notre petite impasse avec une maison rouge au fond du jardin.
* * *
Ilahduin kun Etlari pyysi minulta juttua kolumnisarjaan Naisemme maailmalla, ja työstin lyhyen jutun ehdotettujen aiheitten tiimoilta joululomalla. Ylläkomeileva juttu on lehdessä ilmestynyt versio, mutta halusin myös jakaa alkuperäisen versioni täällä.
Harmitti hitusen miten positiiviseen loppukaneettiin päättynyt juttuni lyhentyi ja päättyi negatiiviseen kommenttiin saasterajojen ylittymisestä, kun oikeasti totesin Pariisin olevan ihana kaupunki ja pitäväni täällä asumisesta. Siis tässä se alkuperäinen juttuni :
"Olen pariisilaistunut tiedonhallinnan ammattilainen, toisessa elämässäni kaksikielinen bloggaaja Maurelita. Olen asunut Pariisissa yli puolet elämästäni, ja mitä kauemmin olen täällä ollut, sitä enemmän korostan suomalaisuuttani ja olen siitä ylpeä. Omalaatuisuus on valttia, ja nykyisin se kannattaa kääntää edukseen joukosta erottuakseen.
Asumme vanhassa vuonna 1940 rakennetussa kivitalossa Pariisin laidalla piskuisen kujan perukoilla – ranskalaisen herrasmiesfillaristini ja kahden poikamme kanssa.
Yhteinen kotikielemme on ranska, ja puhun suomea lapsille aina kun olemme keskenämme. 9- ja 11-vuotiaat pojat käyvät keskiviikko-iltapäivisin Pariisin Suomi-koulua, joka toimii ranskalaisen alakoulun tiloissa todella ihanan ja omistautuneen opettajatiimin ja avustajien ansiosta. Ulkosuomalaisille tämä on todella kallisarvoista, ja ylläpidän koulun blogia voidaksemme jakaa kuulumisia ja oppilaitten saavutuksia perheitten ja myös sukulaisten kesken.
Itse puhun, kirjoitan ja teen töitä ranskaksi, ja tuotan sisältöä paljon englanniksi : työnkuvaani liittyy tiedonhallinnan ohella firman sisäisen sosiaalisen median markkinointi sekä verkostoituminen eri maissa olevien lähes 200 000 työntekijän kanssa.
Ranskalainen työpäivä on pitkä, mutta alkaa suhteellisen myöhään ja lounastunti on vähintään tunnin pituinen. Kun työmatkatkin ovat pitkiä, normi 45min – 1h, se tuntuu perheen organisaatiossa. Koulua on klo 16h30 asti, mutta se jatkuu läksykerhon merkeissä klo 18 saakka. Jo heti alakoulussa läksyjä on runsaasti, ja molempien vanhempien ollessa töissä on hyvä saada ne tehtyä ennen illallisaikaa.
Koulunkäynti aloitetaan 3-vuotiaana, ja se on monille vanhemmille helpotus lastenhoidon suhteen. En ollut lainkaan innostunut noin aikaisesta koulunaloituksesta, kunnes seuranhaluinen kuopus alkoi vaatia myös sinne esikoisen perässä. Vastahakoisesti hain paikkaa ja hämmästyimme saadessamme sen 2,5-vuotiaalle. Kuopus kävi sitä aluksi vain aamuisin , ja oli haltioissaan uusista kavereista ja leikeistä. Ranskassa ollaankin hyvin ylpeitä "maternelle" -esikoulusta, jossa valmistaudutaan koulumaailmaan ja annetaan valmiudet kirjoittamiseen. Alakoulussa 6-vuotiailla koulu kuitenkin muuttuu perinteiseksi opinahjoksi, jossa ulkoluku ja koukeroinen kaunokirjoitus ovat yhä arkea, ja PISA-tuloksista näkyy etteivät pitkät päivät ja suuret läksymäärät ole se paras ratkaisu. Kunnianhimoiset oppisuunnitelmat eivät jätä tarpeeksi aikaa ja intoa perustaitojen oppimiseen, ja luokallejääminen onkin hyvin yleistä – joskus jopa vanhempien omasta pyynnöstä. Ihmettelinkin suuresti kun luokalta toiselle siirtymiseen opettajakunta pyytää vanhempien suostumista ja allekirjoitusta !
Pariisissa asuminen on kallista, ja monet lapsiperheet muuttavat kauemmas keskustasta saadakseen enemmän neliöitä ja rauhallisemman ympäristön. Meillä oli kriteereinä kolmen M-kirjaimen maaginen yhdistelmä josta ei tingitty : métro, marché & Monoprix – metroasema eikä missään nimessä RER-esikaupunkijuna, kauppatori sekä pariisilaisten rakastama Monoprix-kauppaketju. Löysimmekin ihanan kivitalomme pittoreskin kujan perukoilta, ammoisen hedelmätarhan mailta, ja perusremontin ja useamman rakennusprojektin jälkeen punaiseksi maalattu talo vilpoloineen ja viikunapuineen on kuin pieni pala paratiisia kivenheiton päässä hektisen metropolin keskustasta.
Perheemme liikkuu lähinnä julkisilla, kävellen tai polkupyörällä. Autoliikenne on suurkaupungissa aika sietämätöntä, ajotyyli sumeilemattoman agressiivista ja ruuhkien luoma ilmansaaste pelottavaa. Yleensä autolla ei edes voita aikaa, vaan kyseessä on silkka ihmisten mukavuudenhalu. Viime viikkoina on saasterajat ylitetty montakin kertaa, mutta kaupungissa eli toistaiseksi ole ryhdytty radikaaleihin toimenpiteisiin ilmanlaadun parantamiseksi.
Pyöräily Pariisissa onkin haasteellista, harvoilla on kypärää ja henkivakuutuksena toimii lähinnä valppaus ja sujuva ajotyyli. Vertaan sitä usein videopeliin : esteitä ja vaaroja sinkoilee joka suunnasta. Liikenteeseen on suladuttuva, on muistettava ettei autoja kannata ikinä ohittaa oikealta kuolleesta kulmasta – ja jalankulkijat saattavat ampaista pyörän eteen päätä kääntämättä koska tahansa. Usein pyöräkaista kulkee bussikaistalla, ja yhteiselo bussien sekä taksien kanssa on sekin kimuranttia.
Kuitenkin antiikkisesta koululaitoksesta ja haasteellisesta liikenteestä huolimatta Pariisissa on ihanaa asua, kujallamme ja omalla pihalla lapset voivat leikkiä kavereitten kanssa tarvitsematta alatuista vahtimista ja valvontaa kuten yleensä suurkaupungissa. Valon kaupunki tarjoaa upeat puitteet ja on mahtavaa ajella fillarilla – tai sivuvaunullisella moottoripyörällä – koko perheen kokoonpanolla käymässä milloin missäkin, syömässä kiinalaiskorttelissa tai shoppailemassa Le Marais'ssa."
Maurelita.com 2.0 