• Traductions françaises plus détaillées vont reprendre prochainement. Sur le marché de Noël de l’école de Jules et la chasse au sapin de Noël…

    Perjantai-iltana Julesin koululla oli joulumyyjäiset, ja heti päästyäni kotiin töistä (klo 19) puin kavereille toppikset ja kipitimme katsomaan mitä siellä oli tarjolla. Naapurin pojat Axel ja Luca tulivat väentungoksessa vastaan vanhempineen, ja Jules sai ujouskohtauksen eikä edes katsonut niitä, tervehdyksestä puhumattakaan. Ajattelin että jos tapaamme hoitotädin tyttärineen, niin ainakin moikkaa, mutta eipä näkynyt.

    Julesin ope Sophie oli pitämässä yhtä kojua, ja ostimme viisi Julesin luokan paperimassasta valmistamaa joulukuusenpalloa. Ties vaikka olisi oman artistin tekemiä ! Opeakaan pikkutaiteilija ei moikannut, tuijotteli vaan lohduttomana kenkiään ja lopulta lähdimme pois. Taisi olla liikaa moinen väenpaljous, ja ehkä tuo kahden naispuolisen idolinsa samanaikainen kohtaaminen toi traumoja ? *hih*

    Kotimatkalla koukkasimme kukkakaupan kautta, ja tuttu kukkakauppias esitteli meille toinen toistaan hienompia joulukuusia. Valitsimme valioyksilön jonka kukkakaupansetä toi meille perässä autolla, kun ei mokoma mahtunut rattaisiin.

    Riemu repesi kun kuusi ilmestyi olohuoneeseen eikä illallisesta tahtonut tulla mitään. Sain vaivoin pojat odottamaan lauantaihin, että koristeltaisiin kuusi yhdessä isin kanssa, heti kun pääsee sairaalasta. Eli tilannetiedotuksena Mies on nyt kotona eikä sieltä pois pääse, molempien jalkojen ollessa lahjapaketissa.

  • Purkukanavalla tänään Pariisin varjopuolten tilitystä. Blogitus on melkein yhtä tehokasta terapiaa kuin shoppailu – ja huomattavasti halvempaa !!!

    Duunista ulos loikkiessani tarkoitus oli käydä Postin luukulla hakemassa säästötililtä käteistä (pankkitilin ollessa jo hieman kalenterista etuajassa pakkasen puolella, "no onkos tullut talvi"…), ja vaikka huomasinkin oudon hyypiön käppäilemässä jonon liepeillä, päätin ottaa riskin.

    Tuoreet punat huulilla ja baskeri vinosti päässä keikkuen (maassa maan tavalla, pardi !) jouduin tietysti juuri minä pummin silmätikuksi. Sieltä tuli ensin tavanomaista "heitäs pari euroa", ja sitten siirryttiin heti rekisteriin "ai valkonen ämmä ei vastaa", "niit on kuule kauniimpiaki naisia ku sinä" ja muuta mieltäylentävää.

    Sähähdin vain että eipä tunneta sinutellaaksemme ja otin hatkat kun tilanne tuntui riistäytyvän käsistä. Perään tuli vielä rasistia ja muita kohteliaisuuksia. Tuloksena sommittelin puolet metromatkasta nokkelia vastauksia (olisi pitänyt palata rikospaikalle ja latoa ne sille päin pläsiä…) ja jälkiviisaana niitä riittikin joka lähtöön : enpä oo Miss Ranska kandi ; jos teillä on komplekseja ihonvärin / rodun / uskonnon / hyvien tapojen puutteen vuoksi, niin eipä voisi vähempää kiinnostaa, jne.

    Kokemuksesta tiedän että on kuitenkin parasta pyörittää virtuaalia kieltä kymmenen kertaa suussa ja kaikota – moiset häiriköt vaan saavat vettä myllyynsä kun vastaa, eikä mikään järkipuhe mene perille, sarkastisista nokkeluuksista puhumattakaan. "Laisse tomber la neige", eli anna lumen pudota kuten ranskis sanoisi.

       *   *   *

    En sortant du bureau, j’escomptais tirer des sous à La Poste (mon compte en banque étant déjà bien entamé par rapport à la saison), et malgré la présence d’un personnage louche qui tournoyait autour de la file d’attente, je me risquai de joindra la queue.

    Avec une apparence un chouïa soigné et un béret sur la tête (que voulez-vous, le pays s’y apprête – et il fait froid), je fus une cible idéale pour l’accostage du SDF. Après un "dépanne-moi de deux trois euros" (l’inflation grimpe en flèche !), il est passé aux "ah une blanche qui ne répond pas", "y’en a d’plus belles qu’toi tu sais" et d’autres joyeusetés.

    Je pris la poudre d’escampette en marmonnant qu’on n’avait pas gardé les moutons ensemble, suivie de "raciste" et d’autres compliments. Je passai la moitié du trajet de métro à inventer des réponses qui lui aurait cloué le bec – tout en sachant que cela n’aurait pas été le cas, et que j’aurais seulement jeté de l’huile sur le feu.

    Le blog est une thérapie presque aussi efficace que le shopping – et bien meilleur marché ! La preuve : rien que d’avoir retranscrit tout ceci au dos d’un reçu CB à la va-vite dans le métro, je me sentais déjà bien mieux !

  • Pikkuterroristimme kunnostautui taas eilen. Iltarituaalien jälkeen rauhoittumisesta ei ollut tietoakaan ; Hanhiemon vakkarit Sika parturissa, Enttee renttee ja Marjukan karitsa menivät kyllä isoveljen lorusuoneen, mutta miniman sai hepulin heti löytäessään itsensä pinnojen takaa. Ei auttanut vaikka pakkopaita-nukkupussista on siirrytty isojen peittoon ja Marimekon autotyynykin odotti. *Ulinaa.*

    Lakisäätöisen kolmen vartin jälkeen hain ulvovan myllärin ja sain vaivoin isomman pysymään sängyssä.

    Hipsimme alakertaan Charade-leffan loppuratkaisua katsomaan ; katselin sitä lähinnä Audrey Hepburnin vaatteiden takia… Cary Grant ja vanhempieni suursuosikki Walter Matthau ovat kuin vanhoja tuttuja lapsuudestani, ja tuli ihanan nostalginen olo. Mietin samalla mitä meidän ipanat tallettavat omasta lapsuudestaan – pitää muistaa kysyä 30 vuoden päästä !

    Sitten tuutista tuli Méthode Cauet ; ykkösen junttijuontaja joka on kumma kyllä trendikäs omalla tahvolla tavallaan. Vieraista suurin tähti oli Robbie Williams, josta en ikinä ole sen kummemmin innostunut. Yleisössä tytöt vaan kirkuivat, ja tyyppi kyllä olikin vaikuttavan symppis ja kivan oloinen. Särmi puree !

    Pikkuterroristimme ei oireillut tippaakaan väsymystä ; päinvastoin innostui Robbiesta ja alkoi hetkuttelemaan sohvalla seisten, laulaa hoilotti ja taputti riemuisasti itselleen.

    TIEDOTUS : hei kaikki typyt, meillä on seuraavan sukupolven Robbie Williams jemmassa kasvamassa !!!!!!!!!!

    HUOM ! Ohessa Maurelita taaperona
    eikä suinkaan allamainittu staran alku…

    N.B. Dans la photo d’archives ci-dessus,
    point de Robbie II mais Maurelita dans sa tendre enfance…

    Notre petit terroriste s’est encore distingué hier en piquant une crise dès qu’il se trouvait derrière les barreaux. Même en ayant abandonné la turbulette-camisole pour une vraie couverture de grand, rien à faire. *Hurlements de détresse…*

    Après les 45min réglementaires, j’ai craqué et j’ai descendu (!) le petit monstre, en réussissant l’exploit de persuader le grand frère de rester dans son lit.

    Nous descendîmes tout juste à temps pour voir le dénouement de Charade, que je suivais avant tout pour la magnifique garde-robe d’Audrey Hepburn. Cary Grant et le comédien préféré de mes parents Walter Matthau sont comme des amis de mon enfance, et je me sentais envahie d’une douce nostalgie. En même temps, je m’interrogeais quant aux souvenirs que garderont nos deux petits de leur enfance. Ne pas oublier de leur poser la question dans trente ans !

    Ensuite la ploucuissime Méthode Cauet avec ses invités chébran. La star principale était Robbie Williams, pour qui je ne me suis jamais vraiment intéressée. Le public féminin criait comme au temps des Beatles, et je dois admettre que le type a un certain charme.

    Quant à notre graine de terroriste, aucun signe de fatigue, au contraire : à la vue de Robbie il s’est mis à danser debout sur le canapé, à chanter à tue-tête et à s’applaudir avec une joie désarmante.

    AVIS A TOUTES : nous élevons le prochain Robbie Williams, et il s’annonce très prometteur !!!!

  • Hupaisa testi ranskisnimistä ; tämmöinen kun olisi ollut ranskantunneilla !

    Ah si nous avions eu ce générateur de noms français à l’école, en cours de français dans le temps…

    Your French Name is:
    Montague Fortin
  • Niin ruualla siis ei saa leikkiä… vai saisko sittenkin ?! Kiitos veljelle herkullisesta linkistä !

    On ne joue pas avec la nourriture ! Quoique…  =)

  • Comme la fête de l’indépendance de la Finlande fait exotique en France ! On me demande aussitôt de quel pouvoir on s’est libéré, et quelle n’est pas la surprise d’apprendre que nous étions un grand-duché autonome de la Russie pendant 90 ans… et avant cela pendant des siècles sous la domination suédoise. D’où notre affection toute particulière pour nos voisins… !!!

    Depuis que j’ai quitté mon beau pays, j’éprouve une fierté inexpliquée d’appartenir à un peuple pareil – et je compte bien offrir des speculos (maigre consolation en remplacement des authentiques "pipari" ; biscuits pain d’épice) et apporter un mini-drapeau finlandais au bureau pour marquer l’événement.

    Ci-dessous une photo d’un des anciens bâtiments de chez moi ; seul le drapeau manque à l’appel pour une ambiance de fête…

    Täälläpä Suomen itsenäisyyspäivä on eksoottista ! Kysyvät oitis kenen vallasta itsenäistyttiin, ja ihmetys on kova kun kuulevat venäjänvuosista, puhumattakaan länsinaapurin vuosisatoja kestäneestä vallasta.

    Jopa jaksan olla pollea omasta maastani – taindanpa viedä pipareita (tai tarkemmin niitten korvikkeina spekuloseja) ja Aarikan suomenlipun töihin tuulettaakseni juhlapäivän kunniaksi.

    Yllä kuva vanhasta piharakennuksesta kotoa ; lippu vain puuttuu tangosta ja tunnelma olisi tismalleen aito…

  • Un post sous le signe d’hosto : mon motard d’homme doit subir une greffe d’os pour tenter de réparer sa jambe explosée en juillet par un maudit terroriste de la route. (Il passe en correctionnel en février, mais ça nous fait littéralement une belle jambe !)

    J’attends des nouvelles l’oreille dans le portable…

    Edit [à minuit] : un deuxième coup de fil, bien plus cohérent que le premier – il retrouvait ses esprits avec la pompe à morphine et le temps. Un grand ouf ; apparemment la chirurgienne a fait un travail d’orfèvre, même si côté couture c’est pas trop ça. Bof, il ne portera pas de kilt puis voilà.


    ©Photothèque du mouvement social

    Päivän luukutus on sairaalatunnelmissa, koska Miespolo joutuu luunsiirtoon heti aamusta ; herätys klo 5.30 aamulla ja usean tunnin leikkaus. Duunissa sitten istun koko päivän känny kädessä odottamassa uutisia.

    Vimmatun vauhtiville joka posautti sen koiven tuusannuuskaksi ; joutuu sentään poliisituomioistuimeen vastaamaan teoistaan.

    Edit [keskiyöllä] : mies soitti takaisin ; ekan sekavan puhelun jälkeen nyt tuli jo järkevähköä juttua morfiinipumpun voimalla. Kirurgi on näemmä onnistunut räätälöimään hienon koiven, pahoitteli vain kovia siksak-jälkiä. Ei hätiä, kiltit pannaan.   *helpottuneena*

  • Päivän joulukalenterikuvitus juontaa juurensa viimekuiselta shoppailusafariltani toisen tyttökerholaisen kanssa (kiitokset kuvista Edith !!!) ; Andy Wahloo -mezzebaarissa oli niin tunnelmallinen valaistus ja vinkeä kalustus että tästä saisi montakin kalenteriluukkua…

    Erikoismaininta stop-liikennemerkki keramiikkapöydästä ja eriparisista valloittavista astioista – puhumattakaan itse pöydän antimista.

    La blogue-note du deuxième dimanche de l’avent nous projette dans l’ambiance tamisée et la déco excellentissime du bar à mezze marocain Andy Wahloo, testé il y a un mois.

    Mention spéciale pour la table en céramique "stop" sur laquelle nous dégustions les mezze !

  • Päiväunille mennessä oli kova touhotus päällä. Tom oli kähveltänyt kännyni ja tilasi nukkumattia, Julesin leikkiessä tyhjällä meikkipurtelilla jossa kolisivat miniatyyriautot. Äidillä sitten on kivoja leluja…

    Lukuisten hihityskohtausten ja pomppimissessioitten jälkeen sain pikkuveljen omaan sänkyynsä ja mölinä hiipui pikkuhiljaa unihiekan tehotessa.

    Un sacré cirque pour aller à la sieste : Tom avait chipé mon portable et jasait avec le marchand de sable, d’un air complice, pendant que Jules s’occupait des percu en secouant des voitures dans une boîte de lingettes démaquillantes vide… Le sable du marchand en ligne a mis un certain temps avant d’agir et d’emporter les loustiques aux "îles Plumes", comme on dit en finnois.

  • Ekat kaksi luukkua on saatu kunnialla auki esikon kanssa – tosikkoa ei vimpain onneksi vielä kiinnosta. Heti aamukaakaon jälkeen Jules kipittää hakemaan kapistuksen ja hartaasti irrottaa luukun reunat. Eilen oli kynttilänkuva, tänään synttärikakku kynttilöineen… ja huomenna tuliterä suklaakalenteri molemmille ! Nyt ehkä tosikonkin kiinnostus herää.

    Deux premières images du calendrier de l’avent ouverts avec succès et sans encombres. Le petit frère ignore royalement le concept. L’aîné fonce sur l’objet convoité dès qu’il a fini le chocolat chaud au petit déjeuner, et détache coin par coin le rabat. Butin d’hier : une bougie ; ce matin un gâteau d’anniversaire avec sa bougie.

    Demain gros coup de théâtre : je vais dégainer les VRAIS calendriers avec du chocolat dedans. Enfin de quoi intéresser le cadet !!!