Ca y est, c’est fait. Je me suis déguisée en ado aujourd’hui, avec un leggings marron, longueur corsaire que je portais sous une jupe Motivi ultracourte.
A peine habillée ce matin, je me sentais déjà bizarre devant la glace. Les pligaa m’ont pourtant convaincue de garder la tenue, en poussant des cris "maman t’es trop belle".
Bon, ils l’auraient dit même si j’avais été habillée en Deschiens, mais j’aime bien y croire. Dans le métro, pas de réactions – j’ai gardé mon imper long bien fermé. Dans le doute.
Arrivée au bureau, direct en réunion avec l’équipe. Une copine avec qui on avait déjà échangé sur le sujet remarque que je l’ai enfin osé. Auprès des autres, pas de remous. J’interprète cela comme une preuve de ma crédibilité – même un caleçon ne les surprend pas.
Car cet accessoire dont parlent tous les magazines féminins, il date bien des années 80 et il répondait au nom de "caleçon". Dans le temps, seul les Suisses romands appelaient ça un "leggings" – un comble de la plouquitude ! D’ailleurs, une Parisienne digne de ce nom prétendait ne pas comprendre si elle était confrontée à une appellation si vulgaire.
Et voilà que le leggings revient en force, plus personne ne l’appelle le caleçon – et les Parisiennes vous regardent de travers comme si l’on parlait d’un sous-vêtement masculin.
Je vous laisse méditer sur cela en contemplant les bons plans shopping de l’Internaute…
Se on tehty. Naamioiduin teiniksi tänään ja menin töihin kolmen vartin leggingsit jalassa, ultra lyhyen Motivi-minihameeni alla.
Tuskin olen pukenut asun päälleni aamulla, kun epäilys valtaa minut. Peilikuvani takana pelleilevät pligaat vakuuttavat kumminkin "maman t’es trop belle" (äiti sä oot sikakaunis).
No, ne hokevat samaa, oli minulla päällä mitä tahansa – mutta tuommoiseen on aina kiva luottaa. =)
Metrossa en uskalla avata pitkää takkiani lainkaan, joten säästyn kanssamatkustajien katseilta. Epäilys kaivertaa kuitenkin mieltäni.
Töissä joudun päistikkaa palaveriin, ja hyvä kaverini jonka kanssa olimmekin keskustelleet naamiaisasusta huomaa että olen uskaltanut. Tunnustan että tunnen oloni oudoksi, ja tyttökaveri vakuuttaa sen olevan tottumuskysysymys.
Kukaan muu ei hätkähdäkään asustani – tulkitsen sen luottamuslauseeksi : minussa taitaa olla työkavereiden silmissä sen verran fashionistan vikaa etteivät järkyty moisesta.
Hassuinta asiassa on että 80-luvulla trikoot kulkivat Ranskassa nimellä "caleçon" (kalsarit), ja vain junttiuden perikuvina pidetyt sveitsinranskalaiset kutsuivat niitä leggingseiksi. Nyt villityksen levitessä kulovalkean tavoin, uutuudenviehätyksen nimissä niitä sanotaan leggingseiksi. Jos joku takapajuinen vahingossa lipsauttaa "caleçon"-sanan, muotitietoinen pariisitar ei ole ymmärtävinään.
Tämän metafilosofisen muotiblogituksen päätteeksi voitte ihailla l’Internaute-nettijulkaisun valitsemia muotivinkkejä…
Maurelita.com 2.0 
Répondre à Susanna Annuler la réponse.