Maurelita.com 2.0

Tämänaamuinen keskustelu esikoisen (4v) ja hoitotädin tyttären (5v) kanssa ; lapset arvuuttelevat mitä ruokaa tänään saadaan. Perjantaisin ruokalistalla on useimmiten kalaa, katolilaisen tradition mukaan joka on iskostunut maan tapoihin, olkoon sitten valtio ja kirkko vaikka kuinka erossa.

  (…)
– Niin mut mä en syö possua.
– Mikset sä syö possua ?
– No ku se ei oo hyvää sulle.
– Mut mä tykkään possusta.
– Niin sä syöt sitä.
– Miksei se oo hyvää ?
– No ku se ei vaan oo hyvää.
– Mut mä syön sitä kumminkin kun se on hyvää.

Huokasin helpotuksesta – meillä kun possua on aika usein ja tykätään siitä. Pelkäsin että nunun tytär alkaa selittämään jotain tekaistuja terveyssyitä tai että possu on likaista ja sitä kun syö niin ei pääse paratiisiin tms, mutta näemmä hoitotäti on selittänyt tämän possun syömättämyyden fiksusti, dramatisoimatta asiaa. Olin kuitenkin yllättynyt asian paljastumisesta, sillä madagaskar–réunionilainen  nunu muuten tuntuu olevan hyvinkin epäuskonnollinen ja vapaamielinen muotiaseuraava nuori nainen, enkä tiennyt perheen olevan sen kummemmin uskontoa harjoittava. Laitetaan suomalaisen sinisilmäisyyteni piikkiin, olisihan tuon voinut arvata.

Näin sujui siis esikoisen ensimmäinen kosketus is|aminuskoon !

Taustatietona mainittakoon että Jules syö kouluruokalassa kerran viikossa, ja muina päivinä hoitotäti hakee pojan kotiin kuopuksen seuraksi lounaalle ja päiväunille. Kanttiinipäivinä Julius totuttelee "oikeaan" koulupäivään eli pääsee kotiin vasta välipalalle klo 16:30. Välipala sanotaankin ranskaksi "le quatre heures" eli kello neljä.

Une conversation au sujet de la cantine, surprise entre Jules et la fille de notre nounou ce matin avant le départ à l’école :

  (…)
– Oui mais moi je ne mange pas de porc.
– Pourquoi tu ne manges pas de porc ?
– Parce que c’est pas bon pour toi.
– Mais moi j’aime bien le porc.
– Mais oui toi t’en manges.
– Pourquoi c’est pas bon ?
– Ben parce que c’est pas bon pour toi.
– Ben moi j’en mange quand même parce que j’aime bien.

Soupir de soulagement : en digne finlandaise j’en prépare souvent et je craignais que le grand refuse d’en manger pour des raisons les plus fantaisistes… Heureusement, la nounou semble avoir expliqué la chose à sa fille d’une manière simple et saine, sans faire peur.

Donc le premier contact de notre grand pligaa avec l’is|am s’est bien passé.