Un article sur le plaisir du magazine Psychologies m’a tout particulièrement touchée (voyez comme je suis en retard dans mes lectures ; ceci date de juillet) et comme par enchantement, depuis ce matin je vis dans une succession de petits bonheurs : un motard qui me laisse passer avec mon vélo ce matin ; un bébé qui me gazouille et dit auwwwoirrrrrrrrrrrrrr dans le métro (j’ai le même à la maison !) ; un polka finlandais (sonnerie de Nokia) joué par des musiciens dans le métro…
J’ai osé recycler le slogan boîteux de Raffarin en titre, car après tout, il y a du vrai dedans – et il a le mérite de m’éviter une traduction !

Vaihtaessani metrolinjaa tänä aamuna olin lukemassa lehtijuttua "Miten nauttia elämästä", kun metron käytävällä tuli vastaan (se olin siis minä joka kävelin, ei bändi…) Säkkijärven polkkaa soittavat muusikot.
Uskomatonta miten voi ilahtua jostain yhtä tahvosta kuin kotimaisesta pelimannimusiikista, mutta siinä keskellä pariisilaismetron persoonatonta kiirettä ja tylyjä ihmisiä, pieni vilahdus Suomea lämmitti sydäntä ja pysähdyin kaivamaan euroa kassini uumenista. Ohikulkijat närkästyivät kun tukin tietä ja muusikot toljottivat kun heitin kolikon saatteeksi pienen kannustuslauseen – eivät tainneet edes tietää tulkitsevansa perinteistä Nokian soittoääntä, elleivät sitten olleet ranskaataitamattomia romanialaisia…
Hieman sitä ennen metrossa oli tosikon ikäinen typy virnistellyt ja jokellellut mulle, ja poislähtiessään hoki n 50x owwwwuaaaaaaa (au revoir), tismalleen kuten Tom. Olin sulaa vahaa ja hymyilin monta asemaa myöhemminkin, takuuvarmasti älyvajaan näköisenä.
Lehtijutussa olikin juuri kyse elämän pienistä iloista, ja todettiin onnellisuuden perustuvan lähinnä ihmisen kykyyn nauttia pienistä asioista ja arjen yllättävistä käänteistä. Mitä enemmän tavoittelee nautintoa, sitä kauemmaksi se karkaa. Mainittiin mm suomalainen tutkimus onnellisuuden kokemisen vaikutuksesta pitkäikäisyyteen (H.-T. Koivuma-Honkanen). Hyvä Suomi !
Pienet odottamattomat tapahtumat ja ohikiitävät onnen häilähdykset osoittautuvat tärkeämmiksi kuin Suuret Onnet (lottovoitto, pramea talo, lihava pankkitili…), ja näistä pitää nauttia kun kohdalle osuu.
Huomasin omalla kohdallani olevan tärkeää viitata kintaalla ympärillä pällisteleville tuntemattomille. Ajatelkoot mitä haluavat ; jos minusta on tärkeää antaa ropo soittajille tai lässyttää ja vilkuttaa tuntemattomalle vauvalle metrossa, en voisi vähempää välittää olenko muiden mielestä outo. Ja toisaalta, eikö ole hienoa olla oikealla tavalla outo ?!
Jälkikaneettina kommentti otsikosta, jonka johdosta koko maa naureskeli entiselle pääministerille (Raffarin). Tämä siteerasi Lorie-teinitähden biisiä Positive Attitude ja usutti kansalaisia positiivisempaan ajatteluun – homma haiskahti kauas PR-konsultin neuvomalta suosionkalastusvippaskonstilta, mutta ehkä ukkeli olikin ihan tosissaan ja oli kekannut sloganin lastenlastensa levyhyllystä…
Répondre à Maurelita Annuler la réponse.