Maurelita.com 2.0

Pariisissa satoi tänään lunta reilusti yli 10cm ; enemmän kuin kahteenkymmeneen vuoteen.

Lunta alkoi tupruttaa sääennusteen mukaisesti iltapäivällä, ja konttorilla ihastelimme satumaista maisemaa puiston peittyessä lumivaippaan. Työpäivän lähestyessä loppuaan ja lumisateen vain yltyessä, ihastelu muuttui huolestuneisuudeksi kulkuneuvojen suhteen. Joku jätti auton parkkiin työpaikalle ja lähti sovinnolla julkisilla, toinen lähti autollaan aikaisin ja kyyditsi samalla taksia turhaan odottaneen kollegan juna-asemalle, kolmas harmitteli kun oli unohtanut juuri hankitut saapikkaitten liukuesteremmit kotiin…

Itse liukastelin lämpimästi pukeutuneena metrolle, huvittuneena nähdessäni pariisittarien sipsuttavan viiden sentin loskossa onnettoman pienillä ballerinoilla. Omilla nahkasaapikkaillakin jalkoja paleli auttamattomasti ja vesi tunkeutui läpi vaikka kuinka väistelin vesiesteitä.

Kuinka ollakkaan, metrokyyti lopahti yllättäen ja täysin selityksettä kesken, peruutimme edelliselle asemalle laiturilla odottavan ihmispaljouden suureksi hämmästykseksi väärästä suunnasta, ja jatkoimme kaikki kävellen keskellä historiallisen keskustan pittoreskeja katuja, täysin piittaamatta korttelin nähtävyyksistä – ainoa huoli oli saada mobiiliverkko toimimaan ylikuormituksesta huolimatta ja tiedottaa kotiin reippaasta myöhästymisestä.

Yhden metrovaihdon sijaan kävelin, ajoin toisella metrolinjalla, vaihdoin tupaten täyteen ratikkaan ja lopulta omalle linjalleni joka sillä välillä oli ehtinyt palautua (melko) normaaliin liikennöintiin, ja lopulta kävellen asemalta kotiin jäätyneesä sohjossa taiteillen – pyöräraukka sai jäädä pyöräparkkiin yöksi.

Saavuin samaan aikaan kuin urhea fillaristimieheni joka oli taluttanut menopeliään lähes puolet matkasta, ja katselimme kauhulla uutisista miten jotkut olivat yhä jumissa autoissaan moottoriteillä ja ties missä. Jokatalvinen lumi saa kaupungin aina tasan yhtä kaaokseen, eikä kaupungilla tunnu olevan tarjota mitään apua asukkailleen moisen tapahtuessa.

Toivotaan vaan että loska ja sohjo eivät jäädy yön aikana pääkallokeliksi, ja huomenna selvitään ehjin nahoin liikenteeseen…

Plus de 10cm de neige dans la journée, comme la météo l'avait annoncé – le record de ces 20 dernières années, et pourtant un phénomène de plus en plus fréquent depuis quelques années.

En début d'après-midi tout le bureau était suspendu aux fenêtres, à s'émerveiller de la vision magique en voyant le parc s'envelopper d'une jolie couche neigeuse. Or la journée de travail approchant sa fin, l'inquiétude monta et tout le monde s'interrogea sur le mode de transport à adopter.

Direction métro donc, dans 5cm de neige fondue transformée en soupe glissante. J'observais mi-amusée, mi-choquée de voir les Parisiennes affronter les rues sinistrées dans leurs ballerines toutes fines, alors que dans mes bottes j'avais déjà froid aux pieds…

Ô malheur, le trajet en métro se termina brutalement et sans explication par une marche arrière, et tous les passagers sortaient des rames sous les yeux étonnés de la foule patientant sur le quai – pour aller dans le sens opposé. S'ensuivit une course folle à pied, avec une autre ligne de métro, dans un tram bondé puis à nouveau dans le métro pour arriver après 2,5h de galère – en même temps que mon cycliste d'homme qui avait bravé les éléments, quitte à pousser le vélo par moments.

Nous regardâmes les infos scandalisés, en constatant qu'il y avait plus malheureux – ceux encore coincés dans leurs véhicules. Bienvenu en hiver, Paris !