Maurelita.com 2.0

Ja kukahan hiljan vannoi ettei ikinä enää aja autolla Pariisin keskustaan ?! Tällä kertaa laupias ja lyhytmuistinen sunnuntaiautoilija tarjoutui kyytimään miespoloista sairaalaan, koska tapaaminen kirurgin kanssa sattui juuri syksyn ensimmäiseen lakkopäivään. Pelkäsin että taksi jumittuu ruuhkiin, mies raivostuu niin että taksi kippaa sen jalkakäytävälle ja se jää hurjastelevan bussin alle ekassa risteyksessä… Kaikkea sitä tuleekin kuviteltua.

Otin siis aamupäivän vapaata ja suunnistimme hyvissä ajoin keskustaan Twingolla sukkuloiden. Ihme kyllä ruuhkista ei ollut tietoakaan (olivatko autolijatkin lakossa ?!), ja Jean harmitteli että olemme kolme varttia etuajassa. Ei hätää – siihenkin löytyi ratkaisu.

Päästyämme Cochin-sairaalan sisäpihalle miehen kyynärsauvoja vilauttamalla, rullasimme kymmenisen kertaa ympäri vanhojen sairaalarakennusten sokkeloa löytämättä minkäänlaista koloa pikkuruiselle autollemme. Pariisilaiset ovat lyömättömiä keksimään parkkipaikkoja, ja sairaalan pihalla heidän mielikuvituksensa pääsi valloilleen – vaikka kuinka etsimme, meille ei löytynyt twingonmenevää paikkaa parhaalla tahdollakaan. Takaisin kadulla parkkeerasimme (lue : minä parkkeerasin etupenkkiläisen kannustaessa manööverejä monenkirjavia adjektiivejä sadatellen…) (ehkä taksi olisi sittenkin ollut parempi ratkaisu ?) torikauppiaitten keskelle kielletylle paikalle, kellon rientäessä huolestuttavasti kohti tapaamisaikaa.

Sitten kärsivällisyytemme joutui koetukselle : puoli tuntia röntgenissä, puolitoista kirurgia odottaessa (oli luennoinut aamulla toisella puolella kaupunkia ja jumittunut ruuhkiin) (ai missä semmoisia muka oli ?!), ja lopulta uudelleen röntgeniin. Neljä tuntia myöhemmin raahauduimme autolle – ilman sakkolappua ! Paluumatkalla pysähdyimme haukkaamaan myöhäisen pikalounaan kiinalaiskorttelissa, ja saimme sen ansaitsemamme sakkolapun… argh.