Maurelita.com 2.0

Maurelita augmentée


sandaalitTyttökerho kokoontui jo kauan sitten sovitulle shoppailulounaalle liikenneonnettomuuksista huolimatta. Omantunnontuskissani olin peruuttaa koko homman, mutta kun en kuitenkaan uskaltautunut poikien kanssa tien päälle menoliikenteen takia huristelemaan sairasvisiitille, eipä siitä olisi ollut sen suurempaa hyötyä.

Päinvastoin, piristyin päästessäni baanalle vaikka myöhästyinkin pahasti lähtölaukauksesta : lapsia kaitsemaan tullut nunu rupesi tuhertamaan itkua kun kerroin mitä oli tapahtunut ja piti lohduttaa sitä…

Tytöt olivat valloittaneet oivan terassipöydän Chez Mariannelta Marais’ssa, ja oli ihana tunne vain pyyhkäistä valtaisan odotusjonon ohi varjoiseen keitaaseen, jossa karahvi punkkua odotti minua !

Söimme maukkaat mese-annokset eikä edes tarjoilijoiden kuuluisa epäkohteliaisuus saanut meitä huonolle tuulelle.

Sitten suuntasimme shoppailemaan Rivolille, ja lohduttauduin ostamalla aivan hulvattomat "puffi"-kengät (vapaa käännös : bimbokengät ?!?!), korkeilla korkki-kiilakoroilla. Niillä tuntui pysyvän tosi hyvin pystyssä kaupassa kekkaroidessa, mutta fillarilla korkojen takia polvet tuntuivat lyövät tankoon kotiin ajaessa – mulla oli siis tietenkin ne heti jalassa.

Posted in ,

Laisser un commentaire